Kaksi sanaa ikävästä

Otsikko on harhaanjohtava. Kyllä niitä sanoja on enemmänkin, mutta otsikolla kirjoittaja pyrkii naulitsemaan lukijan ja jos olet päässyt näin pitkälle, tarkoittaa se sitä, että olen onnistunut.

Aloitetaan ensin hassuttelulla. Kävin kaksi päivää sitten yliopiston terveyskeskuksessa. Oli jo useamman päivän ollut tosi heikko ja voimaton olo. Lisäksi kuumemittari näytti toistuvasti alilämpöä puolesta asteesta asteeseen. Kun löysin perille terveysasemalle perusmurjotusnaama vastaanottovirkailija otti vastaan katalaanin kielellä. ”Do you speak english?” Eipä tietenkään, ranskaa olisi kyllä osannut.



Kun tarvittavat lippulappuset oli näytetty ja todistettavasti osoitettu, että opiskelen yliopistolla, neiti ohjasi minut istumaan ja odottamaan lääkäriä. Eipä aikaakaan kun sairaanhoitaja kutsui liukuovista peremmälle. Kieli: katalaani. Siinä sitten taiteiltiin, lähinnä käsillä ja yritettiin selvittää missä pipi on. Yllättävän hyvin toimi elekieli ja sana sieltä sana täältä -periaattella luulen ymmärtäneeni myös mitä sairaanhoitaja minulta kyseli. Kun tiedot olivat koneella oli lääkärin vuoro. Kyllä. Elekielellä mentiin.



Paikallinen sairaanhoitokulttuuri tuntuu eroavan aika ronsisti siitä mihin Suomessa on tottunut. Kun kotona saa itkua vääntäen ja polvillaan anoen pyytää antibioottikuuria, tulee se täällä vähän niin kuin kylkiäisenä vierailusta. Lääkäri määräsi aikamoisen satsin troppeja. Särkylääkkeitä, antibiootit ja kattauksen kruunasi astmapiippu. Kyllä. Astmapiippu. Yhden kokeilukerran jälkeen päätin jättää piipun hyllyn päälle pölyttymään, mikä täällä käy kuin itsestään, sillä talot suorastaan pursuavat noita ei niin ihania karvapalleroita.



Nyt on ensimmäinen päivä viikkoon kun tuntuu siltä, että lämpö alkaa palailemaan normaaliin. Se on aika hyvä juttu.



Lopuksi ne kaksi sanaa ikävästä. Oikeastaan sekin tuntuu mahdottomalta. Silloin kun ikävä on kovimmillaan, ei sille ole sanoja. Tuntuu ettei mikään huvita. Vatsaan sattuu ja pää on kipeä. Kun toista haluaisi vain pitää sylissä, tieto siitä, ettei se ole mahdollista on musertava. Olo on kuin pähkinällä, joka joutuu pähkinänsärkijään. On hereillä, mutta ei ole paikalla. Kulkee katuja verhot pimennettyinä. Mutta jotenkin se on kestettävä. Sanoin en voi kuvata sitäkään, miten kiitollinen olen siitä, että on joku jota ikävöidä niin paljon, että ruumiinlämpökin tippuu. Sitä kautta sen kestää. Ikävän.