26.1-30.1.2011 Kirsikoita ja kielikylpyä

Ensimmäinen viikko etelän ”lämmössä” on vietetty ja mikäpä olisi parhainta sunnuntai-illan herkkua kuin mutustella ajatuksiaan männä viikon tapahtumista.



Aloitetaan koulusta. Tai yliopistosta, niin kuin erään hyvän ystäväni isä tässä vaiheessa aiheellisesti olisi korjannut. Katalaanin intensiivistä tykitystä on takana viisi päivää. Hanskaan on tarttunut itsensä esittely, lyhyesti ja ytimekkäästi joc em dic Jukka i joc vint-i-quatre anys. Eipä sitä muuta tarvitsekaan. Paitsi tietysti, että keltainen on groc ja Nadal tarkoittaa joulupukkia. Hirveän syviin keskusteluihin allekirjoittaneen taidolla ei vielä sukelleta, mutta pohja on vankkumaton. Pieniä sydämentykytyksiä aiheutti myös ihastuttavan opettajattaren sivulauseessa huikkaisema lause ”niin, jos ette pääse kurssia läpi, joudutte maksamaan sen.” Täh? Täytyy harjoitella hymylihakset kuntoon koetta silmällä pitäen.



Kurssilla saa myös kylpeä tosissaan. Itse joudun pulikoimaan jatkuvalla syötöllä neljän kielen kylvyssä, kun epätoivoisesti yritän minisanakirjalla kirjoittaa katalaanin sanat myös espanjaksi ja samalla jotenkin ymmärtää ne englannin tai suomen kautta. Voin kertoa, että vaikka aikanaan olinkin Keuruun pioneerirykmentin kovin uimari uinticooperissa, on niistä päivistä kunto heikentynyt. Ainakin kurssin kielikylpymaraton tuntuu yhtä mahdottomalta kuin Barcelonan kotitappio.



Barçasta puheen ollen, kävin katsomassa Blaugranan espanjan cupin pelin keskiviikkona. Aivan uskomaton fiilis oli jo pelkästään kävellä kohti legendaarista Camp Nouta, puhumattakaan siitä, kun Lionel Messi pamautti 1-0 maalin yhdeksännellä minuutilla. Barcelona huivi heilui vimmatusti ja kymmenien tuhansien fanien yhtaikainen möykkä oli sanoinkuvaamattoman hienoa. Barça taputteli pelin pakettiin puhtaasti 5-0 ja jokaisen maalin jälkeen juhlat olivat yhtä mellevät. Eniten lämpenin kuitenkin sille, että fanit arvostivat jokaista hienoa yksittäistä suoritusta kentällä. Kun JJK:n Tuomas Latikka ryöstää pallon puolustusalueella ja lähtee upeaan nousuun, Harjun lehtereiltä kantautuu korkeintaan rykivää hyväksyntää. Kun Abidal riistää pallon, pistää nippuun hyökkääjän tai kaksi ja syöttää helpon syötön keskikentälle Camp Nou repeää suosionosoituksiin. Se on sitä jalkapalloa ja kulttuuria.



Palataanpas nopeasti vielä kurssille ja kielien pariin. Muutama poiminta mehukkaista kieltenvälisistä merkityksistä; jätkä tarkoittaa tsekiksi paikkaa, jossa teurastetaan lehmiä ja Guardiola katalaanin kielellä säästöpossua. Ja italialaisen kuvaus omasta kansastaan oli myös mieleenpainuva; ”italialaiset joko varastavat tai jakavat. Eli jos olet meidän seurassa emmekä jaa sinulle mitään, kannattaa olla huolissaan”. Että sellaisia terveisiä Milanoon tai Roomaan matkaaville.



Torstaina oli vuorossa mielenosoitus numero 2. Katalaanit protestoivat vahvasti lakiuudistusta vastaan, joka leikkaa ison osan eläkkeistä. Varsin ymmärrettävää mielenilmaisua siis. Tällä kertaa ei helikoptereita tarvittu, mutta väkijoukko oli varustautunut jo hieman paremmin. Lippuja, megafooneja ja iskulauseita tuki myös muutamat paukkupommit. Hyvin rauhallisissa merkeissä marssi kuitenkin hoidettiin ja täytyy vain olla äärimmäisen onnellinen, että vaihtopaikaksi ei valikoitunut Egypti.



Uusia paikkoja on jonnin verran tullut koluttua. Suklaamuseo oli aika vänkä paikka. Parimetriset veistokset Paavo Pesusienestä ja Louis Armstrongista eivät sinänsä ole mikään uutisaihio, mutta kun ne on kyhätty marsipaanista ja suklaasta niin jotain erilaista niissä on. Kurssin porukalla käytiin myös Katalonian historian museosta josta ei kyllä luuta kummempaa jäänyt käteen. Pitkän päivän päätteeksi alueen historia lähtien parisen tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua ei nostanut mielenkiintoa kovin korkealle. Toisaalta opas oli innostava ja legenda Katalonian lipusta (keltainen pohja, jossa neljä punaista viivaa. Kuulemma joku pitkähiuksinen kreivi oli dipannut toisen kreivin revenneeseen mahaan sormensa ja vetänyt neljällä sormella onnenviivat omaan kilpeensä) sekä Francon diktatuurin ajan hirveydet olivat aikamoista kuunneltavaa. En yhtään ihmettele miksi paikalliset haluaisivat vetää itsensä irti Espanjasta.



Sitten on pakko kertoa vielä tarina siitä kuinka el stupido sitä ihminen osaa välillä olla. Lähdin toissapäivänä Hennan kanssa intoa puhkuen läheiseen kauppahalliin hankkimaan paella tarpeita. Kauppahallissa silmä lepäsi kaiken maailman gastronomisissa ihanuuksissa ja vesi suorastaan roikkui kieleltä. Ennen simpukoiden ja katkarapujen ostoa päätin poiketa vihanneskojulla ostamassa heti käyttövalmiin, pehmeän avokadon. Iloinen pitkätukkamyyjä intoutui tarjoamaan maistiaisen mehevästä kirsikasta. Mussuttelin lahjan menemään ja ajattelin, että noitahan voisi ostaa myös. Pyysin kaveria lappaamaan kolme kourallista kirsikoita pussiin ja pyysin laskun. Sieltähän se helähti sujuvalla katalaanilla että nueve euros. KYMMENEN euroa! Menin shokkiin ja vaikka aivot antoivat käsille perääntymisviestiä niin jostain syystä raha vaihtoi omistajaa. Aikani kiroiltua ja käveltyä ympyrää marketissa päätin mennä takaisin vaatimaan rahojen palautusta, kuin eräs toinen hyvä ystäväni konsanaan. Pitkällisten englannin ja katalaanin sekaisten väittelyiden seurauksena sain vaihdettua kirsikat neljään omenaan ja pieneen kasaan viinirypäleitä. Bulgarialainen kämppikseni, jälkiviisaanahan on helppo sanoa Stefka, kertoi myöhemmin illalla kun naurultaan pystyi, että ”man, it's January!”. Niinpä.



Eilen pyörähdettiin kurssikavereitten kanssa metsäbaarissa, joka oli melko erikoinen paikka ja söin paikallisen Döner-kepabin. Ei ollut ihan niin hyvä kuin Bremenissä, mutta kuitenkin. Tänään lähdetään sellaiseen paikkaan kuin the Imprevist (=odottamaton). Yhdistelmä taidegalleriaa ja ravintolaa. Ruoka on hyvää.



Lisäilen kuvia ensi viikolla. Aika hyviä on muutamat. Heippa!

Muutama kuvamaistiainen

Aamumandariini kämpillä.

Paikallinen taiteilija hakemassa inspiraatiota Parc Güellin rinteillä.

Placa Catalunya iltavaloissa ja matoperspektiivistä.

21.1-25.1.2011 La Llegada – saapuminen

En aluksi ajatellut kirjoittaa ajatuksiani muistiin saatika jakaa niitä koko maailman kanssa, mutta ihminen on luonteeltaan tuuliviiri. Mieltään saa ja pitää muuttaa. Siispä tarjoilen tässä kaikille halukkaille kevyen tapaksen muodossa palan Espanjaa. Tai oikeammin Kataloniaa, suoraan sen ytimestä Barcelonasta.



Isojen muutosten edessä lähdön hetket ovat yleensä todella vaikeita. Vaihtoon lähteminen ei todellakaan ollut helppoa. Viimeisten viikkojen aikana päässi poukkoili ainoastaan sekavia ajatuksia tulevasta. Pyyhkeen heittäminenkään ei ollut kaukana, mutta onneksi tyttöystäväni takoi viime hetkellä järkeä päähäni sanomalla, että Suomeen ei sitten ole mitään asiaa jäädä. Kiitos Maru.



Saapuminen Aeropurto de Barcelonaan oli lempeä ja nosti väkisinkin suupielet hymyyn. Lämpömittari ei rikkonut hellelukemia, mutta aurinko helli silmiä ja ihoa. Paksut vaatekerrokset tosin ovat tarpeen varmaan vielä muutaman kuukauden ajan, sillä päivän korkein lämpötila ensi päivien aikana on noussut vain 13-15 asteeseen. Niin, tiedän. Verrattuna Suomen vastaavaan tilanteeseen se on paljon, mutta täällä on sama lämpötila myös sisällä, joten viileää on.



Laukkujen kantamisesta väsyneet olkapäät (tai toivottavasti samalla seudulla olevat lihakset) saivat levähtää matkatavaroiden rojahtaessa vuokra-asunnon kivilattialle. Hieman detaljeja kämpästä; sijainti on aivan loistavalla paikalla (Via Laietana), kun kävelee ulos alaovesta törmää ydinkeskustaan. Ramblalle töpsyttelee parissa minuutissa ja pääostoskatu tulee vastaan jo ennen sitä. Placa Catalunya, päämetroasema keskustassa, on myös aivan vieressä ja rantaankin kävelee 15 minuutissa. Kämppä jaetaan tyttöjen kesken. Ensimmäisen viikon asun samassa huoneessa Hennan (muutama kurssi alempaa OKL:sta) kanssa ja muissa huoneissa luurailee neitokaisia Hollannista (Ana, jonka huoneen saan helmikuun alusta), Bulgariasta (Stefka, pirtsakka hotellityöntekijä Bulgariasta), Skotlannista (äärimmäisen vahvalla aksentilla varustettu taiteilija Kristi) sekä Saksasta (maisteriopintojaan työstävä Sara). Asunto on myös järkyttävän iso, arviolta 200 neliömetrin raja pamahtaa puhki. Toisaalta suunnittelija on kyllä huikeasti onnistunut muokkaamaana asuntoon maksimaalisen määrän hukkaneliöitä. Ehkä ko. kaveri harrastaa curlingia, sillä kaksi täysmittaista rataa tyhjistä käytävistä saisi. Mutta valitukselle ei ole sijaa, varsinkaan kun palveluun kuuluu yläkerrassa asustavan vuokraemännän sisko, topakka katalaanitäti muuten, joka jokaisena keskiviikkona tulee kuulemma kukonlaulun aikaan siivoamaan kaikki yleiset tilat kuntoon.



Ensimmäisen päivän iltana moderni vaihtarikundi suuntaa tietysti suuntansa Ikeaan. Kröhöm. Ihan totta, pakko oli mennä. Fiilis oli kieltämättä hämmentävä kun sukelteli perjantai-iltana yhdeksän aikoihin paikallisten mummojen seassa metsästäen peittoa, lakanoita ja muita melko tärkeitä arjen apuvälineitä. Ensimmäisen päivän ryntäilyjen jälkeen ei siis paljon ollut akkua enää koneessa jäljellä. Miltei ympäri vuorokauden kestänyt matkustaminen ja ramppaaminen sammutti lyhdyn puolen yön tietämissä.



Parc Güell piti käydä tarkastamassa heti seuraavaksi. Komea paikka, suosittelen kuitenkin lämpimänä nautittavaksi. Eli myöhemmin keväällä uusi reissu samaiseen paikkaan. Ehdottomasti vaivan arvoista on myös kivuta puiston huipulle asti. Hiljaisuudessa näkymien nauttiminen on huomattavasti hienompaa.
Käytännön asioista tärkeää oli puhelimen ja metro/bussikortin hankkiminen. Molemmat järjestyivät aika lailla vaivattomasti. Puhelimen, liittymän ja muutaman euron puheaikaa prepaidiin sai alta kahdenkympin. Julkisen liikenteen kortti olikin hiukka hintavampaa. Rapiat viisikymmentä euroa yhtä monesta käyttökerrasta kirpaisi lompakkoa kun muihinkin juokseviin asioihin oli jo hyvät siivut leikattu. Eli äiti jos luet tätä, niin voit ruveta harkitsemaan säästötilin avaamista. Vitsi, vitsiii.



Pelkkää juhlaa ei ensimmäiset päivät kuitenkaan ole olleet. Kohtalaiset kuumotukset tuli lauantai-iltana kun paikalliset päättivät järjestää mielenosoituksen tämänhetkisellä kotikadulla. Hiukka pisti tärisyttämään kun avasi alaoven ja vastassa oli mellakkapoliiseja. Porukka möykkäsi melko energisesti ja paikalle saapui, ilmeisesti järjestystä ylläpitämään, myös poliisihelikopteri, joka sitten pörräsikin useamman hetken meidän talon yläpuolella. Väki ei siis ottanut kovin innolla vastaan hallituksen päätöstä leikata pienituloisten palkkoja entisestään.



Koulu on myös alkanut pyöriä. Katalaanin intensiivikurssi.. Hmm.. Mitenköhän sen nyt sanoisi? Ei ole kovinkaan herkullinen tunne nököttää oppitunnilla tajuamatta juuri sanaakaan opetuksesta. Mieleen hiipii muistot naapurimaan kielen opiskelusta. Noh, kurssilla on mukavia tyyppejä ja muutaman kanssa on jo ehditty tutustua El Ravalin houkuttelevaan baarikulttuuriin. Katsellaan sano Mannerheim ja sodan voitti.



Tällä hetkellä kaikista turhauttavinta on kielen vajaavuus. Ei sillä, että omassa olisi sen kummempaa vikaa, mutta täällä ei tosiaan englannilla mitään tee. Pieni erävoitto saavutettiin kuitenkin tänään kun kävin pisimmän espanjanenglannin keskustelun tähän mennessä. Hikikarpaloita pitää vielä kuitenkin aika paljon puristaa, että käsien liikehdintää seurasi sulava castellanon helinä.



Ensimmäisestä sopeutumis shokista on jo ehkä päästy yli. Seuraava on varmaan jo tuloillaan. Mutta kaupunki on kyllä upea ja ei ole kovin vaikea kuvitella kuinka täältä on pulpahdellut taiteen eri osaajien mestariteoksia aikojen saatossa. Inspiroivampaa paikkaa saa etsiä.