Thermari!
Jälleen on kulunut aikaa sen verran, että tekstiä on syntynyt kirjoitettavaksi. Ajattelin jo eilen naputella ajatuksiani, mutta väsymys vei voiton. Mutta tässä kuun vaihteen kuulumiset:
Katalaanin kielen kurssia on enää jäljellä, onneksi, vain tämä viikko. Kurssi on toki tarjonnut hienoja elämyksiä tuntien ulkopuolelta, joten en voi sanoa, että sen valitsiminen olisi ollut täysin tarpeeton asia. Ja saahan siitä vielä kivan bonuksen rahallisessa muodossa, joten mikäpä siinä. Viime viikon tiistaina meillä oli kurssin jälkeen puolentoista tunnin harjoitukset paikallisen yliopiston castell joukkueen kanssa. Kyseessä on siis ihmispyramidien rakennusta ja ensimmäiset huojuvat ihmistornit rakennittiin jo 1700-luvun loppupuolella. Ideana on muodostaa mahdollisimman korkea ”torni” kiipeämällä toisten olkapäille. Touhu vaikuttaa vähintään epäilyttävältä, mutta kurssin vetäjä sanoi, että parin sadan vuoden aikana vain kaksi ihmistä on kuollut tiputtuaan castellin (suomeksi linna) huipulta. Pakkohan sitä oli kokeilla ja olin ensimmäisenä innokkaana käsi pystyssä kun kyseltiin vapaaehtoisia. Ensin omille olkapäilleni kiipesi hentoinen tyttö ja pääsin itsekin kokeilemaan kiipeämistä. En hentoisen tytön päälle, vaan rotevan kurssinvetäjän karhumaisille olkapäille. Hiki tuli ja hauskaa oli.
Toinen kurssimme järjestämistä ekskursioista oli päiväretki Gironaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Girona) lauantaina. Lähtö oli napakasti kello kahdeksan aamulla. Sympaattinen pikkukaupunki oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Paikka oli täynnä värikkäitä taloja, joki halkaisi keskustan ja Sant Feliun kirkko, joka kohoaa ylväästi vanhan kaupungin ylle. Kaupunki toimii parhaiten kahdestaan nautittuna, katuja hiljalleen koluten, käsi kädessä. Romanttisuuden viba oli kaupungissa kohdillaan. Gironalaiset myös tykkäävät legendoista. Yhden mukaan kaupunki pelastui kaksi kertaa Ranskan armeijan hyökkäykseltä siten, että paikallisen pyhimyksen (älkää kysykö nimeä, en tiedä) hauta avattiin ja sieltä pölähti satoja tuhansia kärpäsiä, jotka sitten tappoivat kaikki ranskalaiset ja heidän hevosensa. Pientä logiikan puutetta tarinassa toki on ja ehkä rutolla on ollut jotain tekemistä asian kanssa, mutta gironalaisille kärpänen on edelleen eläinkunnan ykkönen. Kaupungista saa mm. suklaakärpäsiä.
Viime viikon keskiviikkona alkoi myös, tosin vain tervetuliaispäivän muodossa, varsinainen vaihto-ohjelma. Oikeastaan vasta silloin selvisi kunnolla, että mitä kaikkea täällä koulun puitteissa olisi tarkoitus oppia. Kyseessä on International Programme ja maan tavasta poiketen kaikki kurssit on englanniksi. Asian kuultuani teki mieli yhtaikaa kirkua riemusta ja toisaalta taas harmitella synkistellen. Hyvä juttu on se, että kursseista ymmärtää oikeasti jotakin, mutta toisaalta se tarkoittaa samalla sitä, että espanjan kielen oppiminen voi jäädä haaveeksi. Katalaanin kurssi on onnistuneesti tuhonnut ne pienet espanjan alkeet, joita mukanani tänne kannoin ja kun kaikki tuleva opetus tapahtuu englanniksi, en oikein näe itseäni iltaisin opiskelemassa kämpillä espanjan kieltä, kun ulko-oven takana odottaa Barcelona.
Kurssin porukasta sai heti hyvän ensivaikutelman ja jahka ensi maanantaina pääsen täysipäiväisesti liittymään remmiin niin uskon, että hyvää tulee. Kurssilla on nippu irlantilaisia (enempää stereotyypillisiä irlantilaisia saa hakea), kimppu belgialaisia, hollantilainen, pari itävaltalaista, vahingossa väärään paikkaan syöksynyt italialainen (joka jaksaa päivittäin kertoa kuinka huonosti asiat ovat hänen maassaan) sekä puolalainen. Heti keskiviikkona käytiin porukalla vähän pyörähtämässä kaupungin sykkeessä. Ja heti perään perjantaina. Ja sitten vielä varmuudeksi lauantaina. Ei tämä pappa jaksanut enää kovin myöhään hillua. Ja ihan totta (erityisesti sinulle Ellu, kun olit aikaasi edellä) täällä tuntee itsensä vanhaksi, kun kaikki ympärillä ovat neljä vuotta nuorempia. :)
Kämppisten kanssa vietittiin torstaina iso illallinen. Mehevä setti; isot tapakset alkupalaksi, vielä isompi pestopasta pääruaksi ja ei niin iso tiramisu jälkkäriksi. Mmm, ruuan ystävälle tämä on kyllä hyvä paikka. Jokaisella oli illallisen suhteen oma vastuualueensa ja roheasti ilmoitin jo viikkoa aiemmin, että meikä kyllä hoitelee juomapuolen. Paukuttelin henkseleitä vielä minuutteja ennen illallista, että juomista ei ainakaan jää kiinni. No niin. Jäihän se. Neljä pulloa viiniä ei (loppuja en juomia en kerro, kun tiedän, että myös äitini lukee tätä) riittänyt mihinkään, ja kauppaan oli juostava nöyränä poikana. Osasyy kulutukselle saattoi olla se, että bulgarialainen kämppis Stefka ilmoitti alkuillasta jättäneensä poikaystävänsä. Tunteellinen tapaus malttoi mainita asian vielä melko moneen kertaan illan aikana.
Perjantaina kävimme uusien kurssikavereiden kanssa katsomassa Montjuïcin suihkulähde shown. Oopperalaululla maustettu vesisuihkunäytelmä oli todellakin näkemisen arvoinen. Lotrauksen jälkeen tuli nälkä ja suuntasimme porukalla El Bornin alueen kapeille kujille etsimään hyvää tapasravintolaa. Sellainen löytyi. Parilla kympillä pöytään kannettiin kaikkea kukkakaalista mustekaloihin ja voin kertoa, että oli hyvää. Mielenkiintoista oli myös todeta miltei jokaisen ruuan kohdalla, että ”hmm tämä on varmaan juustoa..oho, ei ollutkaan.. en tiiä mitä tämä on, mutta ai että kun on hyvää”.
Viikko päättyy sunnuntaihin. Niin tämäkin blogiteksti. Kävin katsomassa La Sagrada Familian. Ei ole ihme etteivät saa sitä koskaan valmiiksi. Vaikea sanoa, mitä on Gaudin päässä pyörinyt kun on paperille suunnitelmia piirrellyt. Mutta onpahan pienelle ihmisille ihmettelemistä, kun valtavaa, kirkkoa etäisesti muistuttavaa taideteosta katselee. Päivä ei yksityiskohtien tarkasteluun riitä. Sunnuntai-illan kruunasi patatas bravas, urheat perunat. Kuulin eräältä paikalliselta kaverilta paikasta, joka kuulemma tekee espanjan parhaita perunoita. Vähän kaveri valehteli. Kyllä ne on maailman parhaita. Paikka, bar Tómas, oli jo itsessään kokemus. Toinen toistaan lihavammat kokit pyörivät keittiön ja tiskin väliä, päätarjoilija nilkutti pöydästä toiseen ja huusi aina välillä tiskille tilaukset äänellä, joka saavutetaan vasta 40 vuoden ahkeran tupakoinnin avustuksella ja pikkuinen sisätila täyttyi paikallisten puheensorinasta.
Tällä hetkellä on miehestä vähän veto poissa, kun eilen illalla alkanut kurkkukipu kiusaa edelleen. Kävin ostamassa strepsilsejä ja non stress-teetä. Pitäis niillä taittua. Keli on tosiaan hiukka petollinen kun auringon paisteessa pärjää pelkillä kalsareilla, mutta illalla ja aamulla saa kaulahuivin kiskoa tiukasti ympärille. Mutta aurinko paistaa, tai ei nyt enää kun on ilta, mutta päivisin paistaa. Ja se on nättiä.
Buenosta tardesta vaan kaikille ja muistakaa halailla toisianne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti