Sambarumbabueno

Mieltä on painanut niin paljon Japanin tilanne, että ei ole oikein ollut fiilistä kirjoitella blogiasioita. Mutta, kun maailman murheita on aina ja liian paljon, ei voi paikallensa jäädä vaan katsoa eteenpäin. Ei aina niin helppoa tehdä kuin sanoa, mutta iloisuuteen pyrkii ainakin tämä pieni ihminen.



Tapahtumia edellisestä kerrasta on ollut niin paljon, että niitä kaikkia en jaksa hauskassa muodossa kirjoittaa. Siispä keskityn niihin, jotka muistan parhaiten ja yritän pitää kynän terävänä. Päivien sekoittuessa toisiinsa käytän lottokoneen lailla päätösvaltaa ja arvon tapahtumat sattumanvaraisessa järjestyksessä eri päiville.



Viikko sitten perjantaina (ensimmäinen keksitty päivämäärä, jatkossa kirjoittaja ei enää mainitse käyttäneensä keksittyjä päivämääriä, vaan käyttää niitä kertomatta siitä) vierailimme kurssiporukalla n. 30 kilometrin päässä keskustasta olevassa koulussa. Kokemus oli mainio. Hyvä ystäväni ja rallikuski, Mäkisen Tomba, olisi ollut innosta vähintää soikeana kuullessaan projekteista, joita koulussa tehtiin. Parhainta antia oli koulun kuudennen luokan yhteistyöprojekti tsekkiläisen, saman luokka-asteen, luokan kanssa. Projektin yhteinen päämäärä oli saada lapsille ja miksei myös heidän vanhemmilleen käsitys jätehuollon ja energiatehokkaiden ratkaisujen hyödyistä. Lopputyönä katalaanit olivat väsänneet oikeasti hyvin laadukkaan videon, jossa lapsenmielisen iloisesti tulevaisuutta uhkannut jätevuorikriisi ratkaistiin supersankariroskapönttöjen avulla. Projekti herätti tulvan ajatuksia ja ihailua. Asia myös oli tärkeä, sillä paikallinen jätehuolto on sieltä ja syvältä.



Vierailu päättyi hämmentäviin tunnelmiin kun huomasin tanssivani kahden kolmivuotiaan pojan kanssa karnevaalitanssia erikoisen bändin säestämänä. Viikonloppu oli pyhitetty alunperin uskonnolliselle karnevaalijuhlalle, joka tänä päivänä enemmän sambakarnevaaleja muistuttaa. Tarhaikäiset olivat koristelleet itsensä juhlaan kuuluvasti ja koululla vieraili myös äärimmäisen isolla tekopäällä varustettu karnevaalihahmo, joka tanssahteli muutaman säkeistön meidän mukana.



Seuraavana lauantaina kävimme katsomassa varsinaisen karnevaalin kaupungin keskustan liepeillä. Porukkaa oli tuhansittain ja tunnelma varsin riittoisa. Karnevaalikulkue oli kilometrien pituinen ja asusteisiin oltiin panostettu jo useamman kuukauden ajan ennakkoon. Itse olin rastamies. Yllätykseksi muita rastatukkia ei näkynyt, vaikka asusteen olisi luullut helppoudessaan koristavan useamman henkilön päätä. Kannoin siis ylpeydellä rastahiuksisten karnevaaliasusteiden uutta aaltoa ennen aikaansa. Karnevaali oli messevä kokemus, mutta silti lievä pettymys. Olin odottanut näkeväni valtavia rekkalavallisia tanssivaa karnevaalikansaa, mutta lanteiden keinutus tapahtui lähinnä katutasossa, muutamaa pientä koristeltua autoa lukuunottamatta. Lyhyenlännän kaverin oli siis tyydyttävä kurkkimaan väenpaljoudesta koko ajan varpaisiltaan.



Torstaina oli vuorossa FC Barcelona yhteisön uusi aluevaltaus. Belgialais-suomalaisjoukkio kävi katsastamassa paikallisen korisylpeyden, Regalin, sarjaottelun. Voittajasta ei taasen ollut epäselvyyttä ja jo ensimmäisen neljänneksen aikana oli selvillä, että kuka sarjapisteet poimii. Sen täällä on huomannut, että barcelonalaiset lähtevät jokaiseen otteluun, lajiin katsomatta, voittajana. Tappio on outo ilmiö ja sitä on vaikea sulattaa. Itse peli oli temmoltaan ja taidoltaan hieman eri maailmaa kuin Säyrin (sori Eki) pallon pomputtelu. Barcan riveistä poimittakaan 17-vuotias Ricky Rubio, joka on ilmeisesti tehnyt jo ensi kautta kattavan sopimuksen NBA:aan. Näppärä takamies kaikinpuolin. Seuraavaksi FC Barcelona kirjainten alle kääriytyvien joukkueiden katsomislistalla olisi käsipallo ja futsal. Maahockey olisi myös aika mielenkiintoinen aluevaltaus.



Viime viikonloppu, pidennetty sellainen, vierähti maan pääkaupungissa Madridissa. Yllättävänkin erilainen paikka kuin nykyinen kotikaupunki. Jos paikkaa pitäisi kuvailla muutamalla sanalla, olisivat ne iso ja iso. Siis ihan oikeasti, järkyttävän kokoinen paikka. Tunnelma kaupungissa oli kohdillaan ja se oli hyvin vastaanottava. Parc Güellin kaltaisia must see -nähtävyyksiä kaupungissa ei juurikaan ole, mutta nähtävää kyllä riitti. Pohkeiden kipeydestä päätelleen yritimme parhaamme mukaan myös paljon nähdä.



Jossain määrin kaupunki toi mieleen Lontoon. Erityisesti jatkuvasti tukossa ollut ydinkeskusta oli niin täynnä ihmisiä, että kääntymiseen piti varautua jo hyvissä ajoin. Rakennusten koko oli myös kaupungin mukainen. Päättävillä paikoilla olleet ihmiset olivat kokouksissaan ilmeisesti useampaan otteeseen saaneet saman loistavan idean; ”Hei jätkät” -Noh? ”Mitä jos rakennettaisiin sellainen todella valtava rakennus, vähän isompi kuin reilut sata, joita meillä jo on?” -Todellakin! Ihan loistoajatus! Että sellaista. Erityisesti itseäni kuitenkin lämmitti kaupunginosa nimeltään Malasana (kiitoksia vinkistä Mallu!). Paikallinen East Village tai Barcelonan Gracia. Pieni kaupunki kaupungin sisällä kuvaa parhaiten tuota boheemia aluetta. Sen kaduilla oli tilaa hengittää ja mukava ihailla meininkiä. Myös kaupungin pääpuisto oli äärimmäisen upea. Loppumattomalta tuntunut puistoalue sisälsi kilometritolkulla ihmeteltävää mm. kasvien, järven ja kristallipalatsin muodossa.

Viime aikoina sää on ollut varsin sateinen. Eilen päräytti oikein kunnon ukkoskuuron ja vettä isolla kauhalla annostellen. Jossain paikoissa sateenvarjo on käytännöllinen myös sisätiloissa. Esimerkiksi meidän yliopistorakennus on vuosimallia hyvin vanha ja kovalla sateella vettä vuotaa paikoitellen katosta sisälle. Espanjalaiseen tyyliin ongelma ”korjataan” asettamalla vuotokohtien alle vesisankoja. Ei terve! Meidän luokkahuoneeseen tiputteli pienen leikkisangon verran vettä. Aallon sisäilmaongelmat eivät siis vielä ihan tälle tasolle yllä. On se kieltämättä huvittava kontrasti kun käytävillä tulevat opettajat näpyttelevät macbookkejaan ja ipadejaan kun vettä tiputtelee sisälle. Ehkä se on sitä vanhan ja uuden yhteensovittamista, retromeininkiä.

Lopuksi vielä satunnaisia vaihtariopiskelijan ajatuksia hänen ympärillään huomaamista asioista.

-Suomen kieli on auennut täällä ollessa aivan uudella tavalla. Olen monta kertaa hihitellyt mielessäni ja usein ääneenkin sitä kun käännän suomenkielisiä sanoja englanniksi ja huomaan toteavani, että useat sanat sisältävät toisen sanan. Aivan huikea juttu! Muutama esimerkki aiheesta, jotta voit itse sitten keksiä niitä lisää: (Suo)mi, (pakka)nen, (leppä)(kerttu) ja niin edelleen. Ilmiö toistuu tietysti useissa kielissä, mutta silti se on mahtava.

-Vaika paikallinen kulttuuri on hyvin avoin ja miehet ainakin pyrkivät olemaan miehekkäitä, niin yhden paikan olen löytänyt, jossa oma miehekkyyteni pieksee paikalliset. Salaisen kokeeni olen suorittanut useissa käymälöissä. Kyllä WC on meikäläisen tonttia. Kaikille miehille tuttu ilmiö, jännäpissa, on täällä aivan uusissa sfääreissä. Kun menen yleisessä vessassa viereiselle vapaalle tontille alkaa vastustajan puntti tutista. Kun itse olen jo hyvällä mallilla, aikaisemmin paikalla ollut vielä tuskailee. Eikä ole yhteen kertaan jäänyt se, että kaveri poistuu paikalta nolostuneena ja ilman haluttua lopputulosta. Arjen pieniä iloisia hetkiä.

-Yliopiston sulisseura on ollut jäätävän kova juttu. Terapiaa mielelle ja keholle. En näe mitenkään mahdottomana ajatuksena, että Jordien ja Fransicojen kepittämisen siivittämän innostun jälleen harrastamaan lajia kun palaan kotia. Katsotaan sano.

Tälläistä tällä kertaa. Illalla käyn poimimassa Marun lentokentältä, ai että!