Ensimmäinen viikko etelän ”lämmössä” on vietetty ja mikäpä olisi parhainta sunnuntai-illan herkkua kuin mutustella ajatuksiaan männä viikon tapahtumista.
Aloitetaan koulusta. Tai yliopistosta, niin kuin erään hyvän ystäväni isä tässä vaiheessa aiheellisesti olisi korjannut. Katalaanin intensiivistä tykitystä on takana viisi päivää. Hanskaan on tarttunut itsensä esittely, lyhyesti ja ytimekkäästi joc em dic Jukka i joc vint-i-quatre anys. Eipä sitä muuta tarvitsekaan. Paitsi tietysti, että keltainen on groc ja Nadal tarkoittaa joulupukkia. Hirveän syviin keskusteluihin allekirjoittaneen taidolla ei vielä sukelleta, mutta pohja on vankkumaton. Pieniä sydämentykytyksiä aiheutti myös ihastuttavan opettajattaren sivulauseessa huikkaisema lause ”niin, jos ette pääse kurssia läpi, joudutte maksamaan sen.” Täh? Täytyy harjoitella hymylihakset kuntoon koetta silmällä pitäen.
Kurssilla saa myös kylpeä tosissaan. Itse joudun pulikoimaan jatkuvalla syötöllä neljän kielen kylvyssä, kun epätoivoisesti yritän minisanakirjalla kirjoittaa katalaanin sanat myös espanjaksi ja samalla jotenkin ymmärtää ne englannin tai suomen kautta. Voin kertoa, että vaikka aikanaan olinkin Keuruun pioneerirykmentin kovin uimari uinticooperissa, on niistä päivistä kunto heikentynyt. Ainakin kurssin kielikylpymaraton tuntuu yhtä mahdottomalta kuin Barcelonan kotitappio.
Barçasta puheen ollen, kävin katsomassa Blaugranan espanjan cupin pelin keskiviikkona. Aivan uskomaton fiilis oli jo pelkästään kävellä kohti legendaarista Camp Nouta, puhumattakaan siitä, kun Lionel Messi pamautti 1-0 maalin yhdeksännellä minuutilla. Barcelona huivi heilui vimmatusti ja kymmenien tuhansien fanien yhtaikainen möykkä oli sanoinkuvaamattoman hienoa. Barça taputteli pelin pakettiin puhtaasti 5-0 ja jokaisen maalin jälkeen juhlat olivat yhtä mellevät. Eniten lämpenin kuitenkin sille, että fanit arvostivat jokaista hienoa yksittäistä suoritusta kentällä. Kun JJK:n Tuomas Latikka ryöstää pallon puolustusalueella ja lähtee upeaan nousuun, Harjun lehtereiltä kantautuu korkeintaan rykivää hyväksyntää. Kun Abidal riistää pallon, pistää nippuun hyökkääjän tai kaksi ja syöttää helpon syötön keskikentälle Camp Nou repeää suosionosoituksiin. Se on sitä jalkapalloa ja kulttuuria.
Palataanpas nopeasti vielä kurssille ja kielien pariin. Muutama poiminta mehukkaista kieltenvälisistä merkityksistä; jätkä tarkoittaa tsekiksi paikkaa, jossa teurastetaan lehmiä ja Guardiola katalaanin kielellä säästöpossua. Ja italialaisen kuvaus omasta kansastaan oli myös mieleenpainuva; ”italialaiset joko varastavat tai jakavat. Eli jos olet meidän seurassa emmekä jaa sinulle mitään, kannattaa olla huolissaan”. Että sellaisia terveisiä Milanoon tai Roomaan matkaaville.
Torstaina oli vuorossa mielenosoitus numero 2. Katalaanit protestoivat vahvasti lakiuudistusta vastaan, joka leikkaa ison osan eläkkeistä. Varsin ymmärrettävää mielenilmaisua siis. Tällä kertaa ei helikoptereita tarvittu, mutta väkijoukko oli varustautunut jo hieman paremmin. Lippuja, megafooneja ja iskulauseita tuki myös muutamat paukkupommit. Hyvin rauhallisissa merkeissä marssi kuitenkin hoidettiin ja täytyy vain olla äärimmäisen onnellinen, että vaihtopaikaksi ei valikoitunut Egypti.
Uusia paikkoja on jonnin verran tullut koluttua. Suklaamuseo oli aika vänkä paikka. Parimetriset veistokset Paavo Pesusienestä ja Louis Armstrongista eivät sinänsä ole mikään uutisaihio, mutta kun ne on kyhätty marsipaanista ja suklaasta niin jotain erilaista niissä on. Kurssin porukalla käytiin myös Katalonian historian museosta josta ei kyllä luuta kummempaa jäänyt käteen. Pitkän päivän päätteeksi alueen historia lähtien parisen tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua ei nostanut mielenkiintoa kovin korkealle. Toisaalta opas oli innostava ja legenda Katalonian lipusta (keltainen pohja, jossa neljä punaista viivaa. Kuulemma joku pitkähiuksinen kreivi oli dipannut toisen kreivin revenneeseen mahaan sormensa ja vetänyt neljällä sormella onnenviivat omaan kilpeensä) sekä Francon diktatuurin ajan hirveydet olivat aikamoista kuunneltavaa. En yhtään ihmettele miksi paikalliset haluaisivat vetää itsensä irti Espanjasta.
Sitten on pakko kertoa vielä tarina siitä kuinka el stupido sitä ihminen osaa välillä olla. Lähdin toissapäivänä Hennan kanssa intoa puhkuen läheiseen kauppahalliin hankkimaan paella tarpeita. Kauppahallissa silmä lepäsi kaiken maailman gastronomisissa ihanuuksissa ja vesi suorastaan roikkui kieleltä. Ennen simpukoiden ja katkarapujen ostoa päätin poiketa vihanneskojulla ostamassa heti käyttövalmiin, pehmeän avokadon. Iloinen pitkätukkamyyjä intoutui tarjoamaan maistiaisen mehevästä kirsikasta. Mussuttelin lahjan menemään ja ajattelin, että noitahan voisi ostaa myös. Pyysin kaveria lappaamaan kolme kourallista kirsikoita pussiin ja pyysin laskun. Sieltähän se helähti sujuvalla katalaanilla että nueve euros. KYMMENEN euroa! Menin shokkiin ja vaikka aivot antoivat käsille perääntymisviestiä niin jostain syystä raha vaihtoi omistajaa. Aikani kiroiltua ja käveltyä ympyrää marketissa päätin mennä takaisin vaatimaan rahojen palautusta, kuin eräs toinen hyvä ystäväni konsanaan. Pitkällisten englannin ja katalaanin sekaisten väittelyiden seurauksena sain vaihdettua kirsikat neljään omenaan ja pieneen kasaan viinirypäleitä. Bulgarialainen kämppikseni, jälkiviisaanahan on helppo sanoa Stefka, kertoi myöhemmin illalla kun naurultaan pystyi, että ”man, it's January!”. Niinpä.
Eilen pyörähdettiin kurssikavereitten kanssa metsäbaarissa, joka oli melko erikoinen paikka ja söin paikallisen Döner-kepabin. Ei ollut ihan niin hyvä kuin Bremenissä, mutta kuitenkin. Tänään lähdetään sellaiseen paikkaan kuin the Imprevist (=odottamaton). Yhdistelmä taidegalleriaa ja ravintolaa. Ruoka on hyvää.
Lisäilen kuvia ensi viikolla. Aika hyviä on muutamat. Heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti