En aluksi ajatellut kirjoittaa ajatuksiani muistiin saatika jakaa niitä koko maailman kanssa, mutta ihminen on luonteeltaan tuuliviiri. Mieltään saa ja pitää muuttaa. Siispä tarjoilen tässä kaikille halukkaille kevyen tapaksen muodossa palan Espanjaa. Tai oikeammin Kataloniaa, suoraan sen ytimestä Barcelonasta.
Isojen muutosten edessä lähdön hetket ovat yleensä todella vaikeita. Vaihtoon lähteminen ei todellakaan ollut helppoa. Viimeisten viikkojen aikana päässi poukkoili ainoastaan sekavia ajatuksia tulevasta. Pyyhkeen heittäminenkään ei ollut kaukana, mutta onneksi tyttöystäväni takoi viime hetkellä järkeä päähäni sanomalla, että Suomeen ei sitten ole mitään asiaa jäädä. Kiitos Maru.
Saapuminen Aeropurto de Barcelonaan oli lempeä ja nosti väkisinkin suupielet hymyyn. Lämpömittari ei rikkonut hellelukemia, mutta aurinko helli silmiä ja ihoa. Paksut vaatekerrokset tosin ovat tarpeen varmaan vielä muutaman kuukauden ajan, sillä päivän korkein lämpötila ensi päivien aikana on noussut vain 13-15 asteeseen. Niin, tiedän. Verrattuna Suomen vastaavaan tilanteeseen se on paljon, mutta täällä on sama lämpötila myös sisällä, joten viileää on.
Laukkujen kantamisesta väsyneet olkapäät (tai toivottavasti samalla seudulla olevat lihakset) saivat levähtää matkatavaroiden rojahtaessa vuokra-asunnon kivilattialle. Hieman detaljeja kämpästä; sijainti on aivan loistavalla paikalla (Via Laietana), kun kävelee ulos alaovesta törmää ydinkeskustaan. Ramblalle töpsyttelee parissa minuutissa ja pääostoskatu tulee vastaan jo ennen sitä. Placa Catalunya, päämetroasema keskustassa, on myös aivan vieressä ja rantaankin kävelee 15 minuutissa. Kämppä jaetaan tyttöjen kesken. Ensimmäisen viikon asun samassa huoneessa Hennan (muutama kurssi alempaa OKL:sta) kanssa ja muissa huoneissa luurailee neitokaisia Hollannista (Ana, jonka huoneen saan helmikuun alusta), Bulgariasta (Stefka, pirtsakka hotellityöntekijä Bulgariasta), Skotlannista (äärimmäisen vahvalla aksentilla varustettu taiteilija Kristi) sekä Saksasta (maisteriopintojaan työstävä Sara). Asunto on myös järkyttävän iso, arviolta 200 neliömetrin raja pamahtaa puhki. Toisaalta suunnittelija on kyllä huikeasti onnistunut muokkaamaana asuntoon maksimaalisen määrän hukkaneliöitä. Ehkä ko. kaveri harrastaa curlingia, sillä kaksi täysmittaista rataa tyhjistä käytävistä saisi. Mutta valitukselle ei ole sijaa, varsinkaan kun palveluun kuuluu yläkerrassa asustavan vuokraemännän sisko, topakka katalaanitäti muuten, joka jokaisena keskiviikkona tulee kuulemma kukonlaulun aikaan siivoamaan kaikki yleiset tilat kuntoon.
Ensimmäisen päivän iltana moderni vaihtarikundi suuntaa tietysti suuntansa Ikeaan. Kröhöm. Ihan totta, pakko oli mennä. Fiilis oli kieltämättä hämmentävä kun sukelteli perjantai-iltana yhdeksän aikoihin paikallisten mummojen seassa metsästäen peittoa, lakanoita ja muita melko tärkeitä arjen apuvälineitä. Ensimmäisen päivän ryntäilyjen jälkeen ei siis paljon ollut akkua enää koneessa jäljellä. Miltei ympäri vuorokauden kestänyt matkustaminen ja ramppaaminen sammutti lyhdyn puolen yön tietämissä.
Parc Güell piti käydä tarkastamassa heti seuraavaksi. Komea paikka, suosittelen kuitenkin lämpimänä nautittavaksi. Eli myöhemmin keväällä uusi reissu samaiseen paikkaan. Ehdottomasti vaivan arvoista on myös kivuta puiston huipulle asti. Hiljaisuudessa näkymien nauttiminen on huomattavasti hienompaa.
Käytännön asioista tärkeää oli puhelimen ja metro/bussikortin hankkiminen. Molemmat järjestyivät aika lailla vaivattomasti. Puhelimen, liittymän ja muutaman euron puheaikaa prepaidiin sai alta kahdenkympin. Julkisen liikenteen kortti olikin hiukka hintavampaa. Rapiat viisikymmentä euroa yhtä monesta käyttökerrasta kirpaisi lompakkoa kun muihinkin juokseviin asioihin oli jo hyvät siivut leikattu. Eli äiti jos luet tätä, niin voit ruveta harkitsemaan säästötilin avaamista. Vitsi, vitsiii.
Pelkkää juhlaa ei ensimmäiset päivät kuitenkaan ole olleet. Kohtalaiset kuumotukset tuli lauantai-iltana kun paikalliset päättivät järjestää mielenosoituksen tämänhetkisellä kotikadulla. Hiukka pisti tärisyttämään kun avasi alaoven ja vastassa oli mellakkapoliiseja. Porukka möykkäsi melko energisesti ja paikalle saapui, ilmeisesti järjestystä ylläpitämään, myös poliisihelikopteri, joka sitten pörräsikin useamman hetken meidän talon yläpuolella. Väki ei siis ottanut kovin innolla vastaan hallituksen päätöstä leikata pienituloisten palkkoja entisestään.
Koulu on myös alkanut pyöriä. Katalaanin intensiivikurssi.. Hmm.. Mitenköhän sen nyt sanoisi? Ei ole kovinkaan herkullinen tunne nököttää oppitunnilla tajuamatta juuri sanaakaan opetuksesta. Mieleen hiipii muistot naapurimaan kielen opiskelusta. Noh, kurssilla on mukavia tyyppejä ja muutaman kanssa on jo ehditty tutustua El Ravalin houkuttelevaan baarikulttuuriin. Katsellaan sano Mannerheim ja sodan voitti.
Tällä hetkellä kaikista turhauttavinta on kielen vajaavuus. Ei sillä, että omassa olisi sen kummempaa vikaa, mutta täällä ei tosiaan englannilla mitään tee. Pieni erävoitto saavutettiin kuitenkin tänään kun kävin pisimmän espanjanenglannin keskustelun tähän mennessä. Hikikarpaloita pitää vielä kuitenkin aika paljon puristaa, että käsien liikehdintää seurasi sulava castellanon helinä.
Ensimmäisestä sopeutumis shokista on jo ehkä päästy yli. Seuraava on varmaan jo tuloillaan. Mutta kaupunki on kyllä upea ja ei ole kovin vaikea kuvitella kuinka täältä on pulpahdellut taiteen eri osaajien mestariteoksia aikojen saatossa. Inspiroivampaa paikkaa saa etsiä.
kielikuviot ja -ongelmat kuulosti ihanan tutuilta.. mutta siihen tottuu ja kyllä se sun kielitaito siitä kehittyy, vaikkei aina siltä tunnu! espanjalaisten englannintaidon kehittymiseen ei kannata pistää penniäkään likoon ;)
VastaaPoistaps.kämppä (ja etenkin sijainti) vaikuttaa lähes täydelliseltä!
pps. niin kivaa kun kirjotat, voi kuvitella olevansa vähän niinkuin itekin taas jossain muualla kuin pakkasessa ja maailman tylsimmän g:n äärellä. tsemppiiii ja kaikkee ihanata!